
Vanhempi–lapsi-tanssitunnit
Vanhempi–lapsi-tanssitunnit (Taapero–vanhempi-tanssi ja Perhetanssi) ovat yhteisiä liikuntahetkiä vanhemmalle ja lapselle. Tunneilla tanssitaan ja liikutaan: tehdään yhteisiä harjoitteita, jotka kehittävät lapsen motorisia taitoja, kehonhallintaa ja rytmitajua sekä vahvistavat vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Pääpaino on yhteisessä liikkumisessa ja hauskanpidossa.
Ennen ja jälkeen tuntien on mahdollista syödä eväitä Lauttasaaren viihtyisissä odotustiloissa.
Vanhempi–lapsi-tanssitunteja opettaa Heli Lounila
Lauttasaari
Lapset - Aikuiset
Avoin taso
Perhetanssi
Perhetanssi on iloinen ja rento koko perheen tanssitunti, jossa tärkeintä on yhdessä liikkuminen ja hauskanpito. Tunti on suunnattu noin 2–5-vuotiaalle lapselle ja yhdelle tai kahdelle aikuiselle. Mukaan voi tulla myös perheen vauva esimerkiksi kantorepussa tai -liinassa. Yli 2-vuotiaat sisarukset ovat tervetulleita mukaan puoleen hintaan. Tunti sopii hyvin myös tanssijalle, joka ei ihan vielä halua aloittaa tanssituntia ilman oman vanhemman läsnäoloa. Tunti antaa hyviä valmiuksia tutustua tanssitunteihin oman turvallisen aikuisen kanssa, ja myöhemmin laps voi halutessaan siirtyä harrastamaan itsenäisesti lasten tanssitunneillemme.
Perhetanssissa tanssitaan monipuolisen musiikin tahdissa, liikutaan mielikuvituksen siivittämänä ja tutustutaan erilaisiin tapoihin käyttää omaa kehoa. Ohjelmassa voi olla esimerkiksi tanssileikkejä, musiikkiliikuntaa, temppuratoja, loruja, rytmileikkejä, huivien ja muiden pienten välineiden käyttöä. Tunti kehittää lapsen motoriikkaa, rytmitajua, kehonhallintaa ja sosiaalisia taitoja leikin kautta. Jokainen osallistuu omalla tavallaan, ja tärkeintä on hauskanpito sekä yhdessä koetut onnistumisen elämykset.
Varusteeksi sopii sisäliikuntavaatteet ja paljaat jalat, jarrusukat tai sisätossut, mukaan myös juomapullo. Pitkät hiukset tulee laittaa kiinni. Tuntia ennen ja sen jälkeen on mahdollista jäädä odotustiloihimme syömään eväitä. Tiloista löytyy mikro sekä pieni keittiö. Lämpimästi tervetuloa tanssimaan, leikkimään ja viettämään yhteistä laatuaikaa koko perheen voimin!
Taapero–vanhempi-tanssi
Taapero–vanhempi-tanssitunti on iloinen lapsen ja aikuisen yhteinen tanssitunti, jossa tärkeintä on yhdessä liikkuminen ja hauskanpito. Tunti soveltuu noin 1–3-vuotiaalle (jo kävelevälle) lapselle ja vanhemmalle.
Tunnilla tanssitaan ja liikutaan yhdessä tehden erilaisia vanhempi-–lapsipareissa tapahtuvia harjoitteita sekä taaperolle soveltuvia motoriikkaa, kehonhallintaa ja rytmitajua kehittäviä tehtäviä joissa aikuinen liikkuu lapsen mukana. Ohjelmassa voi olla esimerkiksi tanssileikkejä, musiikkiliikuntaa, temppuratoja, loruja, rytmileikkejä, huivien ja muiden pienten välineiden käyttöä. Tunti kehittää vanhemman ja lapsen vuorovaikutussuhdetta ja sen päätavoitteena on yhteinen liikkuminen ja hauskanpito! Taapero–vanhempi-tunneilla tutustutaan tanssitunnin rakenteeseen ja sääntöihin ja tunti antaakin myös hyvät valmiudet siirtyä 3-vuotiaana tanssimaan itsenäisesti Lastentanssi- tai Show-tunnille.
Varusteeksi sopii sisäliikuntavaatteet ja paljaat jalat, jarrusukat tai sisätossut, mukaan myös juomapullo. Pitkät hiukset tulee laittaa kiinni. Tuntia ennen ja sen jälkeen on mahdollista jäädä odotustiloihimme syömään eväitä. Tiloista löytyy mikro sekä pieni keittiö.