top of page

Opettajat

julianna.JPG

Julianna Pakarinen

Julianna valmistui Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksesta tanssijaksi keväällä 2017. Perinteisen klassisen balettikoulutuksen lisäksi hänellä on takanaan pitkä ja monipuolinen tausta myös show-, nyky- ja jazztanssijana. Julianna on toiminut tanssijana mm. Kansallisbaletin teoksissa sekä Tero Saarinen Companyssä. Julianna on suorittanut tanssin pedagogiset opinnot vuonna 2020.

Opettajana Juliannalle on tärkeää tanssijan itsetunnon ja yksilöllisen ilmaisuvoiman löytäminen kannustavassa ilmapiirissä, unohtamatta teknisen osaamisen merkitystä.

Tällä hetkellä Julianna työstää omia koreografioita näytös- ja kisatarkoituksiin opetustyönsä ohella, sekä toimii Attituden toimitusjohtajana.

Kristina Norri Seuranen

Kristina on tamperelaissyntyinen tanssinopettaja, koreografi ja tanssija. Hän on kouluttautunut nykytanssijaksi Berliinissä ja työskennellyt valmistumisensa jälkeen tanssijana erilaisissa produktioissa ja ryhmissä ympäri Eurooppaa sekä Israelissa. Opetustyön Kristina on löytänyt muutettuaan Suomeen 2016. Hän on opettanut laajalti eri ikäisiä oppilaita, sekä tehnyt useita koreografioita kilpailuihin ja katselmuksiin. Opetustyön ohella Kristina työskentelee edelleen tanssitaiteilijana erilaisissa freelanceproduktioissa.

Tanssitunneilla Kristinalle on hienointa nähdä tanssin iloa ja ahkeran harjoittelun tuloksenaan tuomia onnistumisen kokemuksia. Hänelle on tärkeää toimia oppilaiden apuna omien tavoitteiden saavuttamisessa, sekä tuoda tanssia oppilaiden elämään moniulotteisena taidemuotona, joka antaa välineitä itseilmaisuun ja tarinankerrontaan.

Tanssityön ohella Kristina tekee kasvatustieteiden maisterin tutkintoa pääaineenaan erityispedagogiikka.

kristina.JPG

Marjukka Lukkaroinen

Marjukka on kasvatusalan ammattilainen, joka on työskennellyt tanssinopettajana yli kymmenen vuoden ajan. Marjukka on tanssinut lapsesta saakka, päälajeinaan show-, jazz- ja nykytanssi. Marjukalle Performing Arts -lajien maailma on tullut tutuksi ensin tanssijana menestyksekkäissä kokoonpanoissa, myöhemmin koreografina niin sooloille, duoille kuin ryhmillekin.

Marjukan tanssitunneilla keskeistä on pedagoginen ote ja kannustava ilmapiiri. Tunneilla nautitaan tanssimisesta sekä omia vahvuuksia hyödyntäen että uutta rohkeasti kokeillen!

Marjukka on yksi Attituden yrittäjistä. Marjukka toimii tanssin opettamisen lisäksi hallinnollisissa tehtävissä.

Tiia Lehtinen

Tiia on aloittanut tanssiharrastuksen 3-vuotiaana ja valmistui Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksesta tanssijaksi keväällä 2017. Vahvan klassisen balettikoulutuksen lisäksi hän on opiskellut syventävästi ja monipuolisesti monia eri tanssilajeja: vahvimpina nyky- ja jazztanssi. Tanssijana Tiia on toiminut mm. Tero Saarinen Companyssä sekä Kansallisbaletin teoksissa useiden nimekkäiden koreografien johdolla.

Opettajana Tiia on tarkka ja vaativa, mutta kannustava. Hänelle on tärkeää luoda positiivinen ja avoin opiskeluympäristö sekä opetuksessaan huomioida tanssijoiden yksilöllisyys. Hän haluaa auttaa yksilöitä löytämään vahvuutensa tanssijoina sekä tunnistamaan kehityskohtansa.

"Valmennan ja opetan yksilöitä kokonaisvaltaisesti, jotta he voivat saavuttaa täyden potentiaalinsa."

tiia.JPG
laura.JPG

Laura Nivala

"Tanssiharrastuksen aloitin 4-vuotiaana. Viimeisimmät vuodet ovat kuljettaneet minua ympäri Suomen tanssin perässä. Olen kisannut yli 10 vuotta Performing Arts -lajeissa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Rakastan esiintymistä ja tämän takia kilpaileminen on aina ollut iso osa elämääni. Päälajini ovat nykytanssi, moderni, jazz ja show.

Rakastan luoda jotain "omaa" ja jakaa sitä eteenpäin. Vaikka kisamaailma on lähellä sydäntäni ja koen siihen suurta intohimoa, nautin kuitenkin eniten oppilaiden kanssa työskentelystä saleissa.

Opettajana haluan keskittyä jokaisen tanssijan omaan liikekieleen ja vahvuuksiin. Pyrin siihen, että tunneillani on lämmin ja avoin ilmapiiri. Toivon, että olen oppilaille turvallinen opettaja, joka puskee tanssijoita eteenpäin säilyttäen kuitenkin tanssin ilon ja riemun."

Emmi Mikkola

Emmi aloitti tanssin heti opittuaan kävelemään. Hän on kisannut nuoresta asti ja saavuttanut monta Performing Arts ja Disco SM-, EM- ja MM-mitalia.

Hän on tehnyt tanssijan töitä niin lavalla kuin televisiossakin, monien artistien kanssa. Päälajeina toimivat tällä hetkellä show, jazz, contemporary ja commercial.

Emmi kävi Sibelius-lukion tanssilinjan jonka jälkeen hän opiskeli Tukholman Balettakademiessä ja valmistui sieltä tanssijaksi vuonna 2021. Keväällä 2023 Emmi oli mukana Grease-musikaalissa.

Opettajana hän toivoo antavansa oppilaille rohkeutta toteuttaa itseään turvallisessa ilmapiirissä.

emmi.JPG
IMG_7243 Reine valittu.jpg

Reine António

Reine on helsinkiläinen tanssija, koreografi ja tanssinopettaja. Hän aloitti opettamisen vuonna 2019 ja opettaa tällä hetkellä mm. contemporary-, show-, commercial-, street- sekä jumps & turns -tunteja. Vuosien varrella hän on tehnyt koreografioita muun muassa kilpailuihin, esityksiin ja tanssiteatteriin.

 

Reine on opettajana vaativa ja tarkka, mutta samalla lämmin ja kannustava. Hänen tunneillaan tehdään töitä tavoitteellisesti kuitenkaan unohtamatta tanssin iloa ja ilmaisun vapautta. Reine painottaa puhtaan tanssitekniikan merkitystä sekä tukee jokaista oppilasta löytämään ja kehittämään omaa tanssijuuttaan turvallisessa ilmapiirissä. 

 

Opetustyönsä ohella Reine kehittää jatkuvasti omaa ammattitaitoaan sekä Suomessa että ulkomailla (mm. Institute of the Arts Barcelona) ja osallistuu ajoittain myös erilaisiin tanssiprojekteihin. Hän haluaa tarjota myös oppilailleen kansainvälisiä kokemuksia ja on vienyt heitä esimerkiksi Danzainfiera-tapahtumaan Italiaan.

 

Reine saa inspiraatiota monenlaisesta taiteesta ja tuo opetukseensa mukaan tunnetta ja syvyyttä. Hänelle opettamisen palkitsevin osa on aito vuorovaikutus tanssisalissa.

 

Tällä hetkellä Reine suorittaa tanssin pedagogisia opintoja.

Synne-Kristin Ytredal

Synne on norjalainen tanssija, joka on valmistunut University of Stavangerin Faculty of Performing Artsista. Hän tuli Suomeen alun perin vaihto-opiskelijaksi Turun AMK:n Taideakatemiaan, ja suoritti sen jälkeen kolmen kuukauden harjoittelun Pori Dance Companyssa.

 

Vuodesta 2022 lähtien Synne on asunut Helsingissä ja työskennellyt tanssinopettajana. Hän opettaa nykytanssia, lyricalia, showtanssia, jumps & turns -tunteja, tanssiakrobatiaa, balettia, ja lastentanssia.

 

Kesällä 2025 Synne osallistui Kanadassa AcroLIVE opettaja konferenssiin, jonka järjesti Acro Dance Teachers Association, syventääkseen osaamistaan turvallisessa ja tehokkaassa akrotanssin opetuksessa.

 

Opetustyön ohella Synne on mukana norjalaisessa Driv Dansekollektivissa ja työskentelee freelance-taiteilijana projektikohtaisesti.

IMG_7535. Synne valittu.jpg
tuisku.JPG

Tuisku Toivonen

Tuisku Toivonen on helsinkiläinen tanssinopettaja, joka on opettanut useita vuosia monenikäisiä ja -tasoisia tanssijoita eri lajeissa, viime vuosina keskittyen nykytanssiin, jazziin ja show:hun. Attitudella Tuisku aloittaa syksyllä kolmannen opetusvuotensa.
 
Tuiskun contemporary jazz -tunnilla harjoitellaan monipuolisesti tanssitekniikkaa keskilattialla ja tilan poikki liikkuen, ja tanssillisissa sarjoissa yhdistetään kehon virtaavuus ja liikkeen abstraktius rytmisempään, näyttävään jazztekniseen liikekieleen.

Tuisku haluaa luoda tunneilleen tavoitteellisen ilmapiirin jossa jokainen saa kokeilla turvallisesti omia rajojaan ja heittäytyä liikkeen vietäväksi. Opettajana Tuisku on tarkka ja kannustava ja haluaa jokaisen oppilaan löytävän oman potentiaalinsa ja erilaisia puolia itsestään tanssijana.

Alicia Wegmüller

Alicia Wegmüller on tanssija, koreografi ja tanssinopettaja Helsingistä. Alicia aloitti tanssiuransa 12 vuotiaana taustatanssijana eri artisteille. Alicia on monipuolinen tanssija ja hänellä on laaja kokemus monesta eri tanssilajista. Hänellä on myös vahva kilpailutausta Performing Arts lajeissa, katutanssissa ja discotanssissa. Kuusitoistavuotiaana hän muutti Tukholmaan, missä hän opiskeli Ruotsin Kuninkaalisessa Balettikoulussa. Valmistautumisen jälkeen hän jatkoi tanssin opiskelua Barcelonassa jonka jälkeen hän siirtyi harjoittelemaan Israeliin, Kibbutz Contemporary Dance Company:n kanssa.
 
Koronan alkaessa hän muutti takaisin Suomeen ja aloitti opettamisen. Kahden vuoden jälkeen hän päätti lähteä taas maailmalle ja suuntana tällä kertaa Berliini, Dart Dance Company. Nyt Alicia palaa Suomeen hetkeksi ja on erittäin innoissaan opetushommista ja mahdollisuudesta jakaa oppimaansa. 
 
Alician opetustyyli pohjautuu avoimeen ja positiiviseen mieleen ja keskittyy musikalisuuteen. Alician tavoitteena on rakentaa tanssisaliin turvallinen ympäristö, jotta kaikilla on mahdollisuus ilmaista itseään yksilöllisesti.

alicia.JPG
nea.JPG

Nea Oksanen

Esittely tulossa.

Heli Lounila

Heli on aurinkoinen ja energinen tanssipedagogiikan ammattilainen. Alunperin Oulusta kotoisin oleva Heli on koulutukseltaan sekä tanssinopettaja (amk) että luokanopettaja. Tanssinopettajaopinnoissaan hänen päälajinsa oli showtanssi, mutta sen lisäksi opintoihin lukeutui myös liutta muidenkin tanssilajien opintoja baletista latinalaistansseihin sekä pari- ja kansantansseihin. Luokanopettajaksi opiskellessaan Helin erikoistumisaineita olivat liikunta ja erityispedagogiikka.


Opettajana Heli on innostava ja positiivinen. Tunneillaan hän haluaa painottaa sitä, että hommia tehdään yhdessä ahkerasti, mutta kuitenkin aina ilon kautta. Helillä on vankka kokemus niin eri-ikäisten kuin -tasoistenkin oppilaiden opettamisesta. Tanssinopettajana Helille on tärkeää toimia oppilailleen onnistumisten ja tanssin ilon kokemusten mahdollistajana, mutta myös ohjaajana jokaisen yksilöllistä tanssijuuden polkua kohti.

heli.JPG
émma.JPG

Emma-Liina Naumanen

Emma-Liina Naumanen on 25-vuotias oululaislähtöinen tanssija, koreografi ja tanssinopettaja. Hänellä on erittäin monipuolinen lajitausta, johon kuuluvat muun muassa nykytanssi, baletti, show, jazz, disco ja latinalaistanssit. Hän on kilpaillut menestyksekkäästi Performing Arts -lajeissa, discossa ja latinoshow’ssa niin Suomen-mestaruustasolla kuin kansainvälisestikin.
Emma valmistui tanssinopettajaksi keväällä 2025 Oulun ammattikorkeakoulusta, pääaineenaan klassinen baletti. Opintojensa aikana hän suoritti vaihto-opintonsa Portugalissa Escola Superior de Dança tanssikoulussa.
Emmalle on tärkeää kohdata tanssijat kokonaisvaltaisesti ja luoda tunneille turvallinen ilmapiiri, jossa on tilaa kokeilla, tutkia ja heittäytyä. Hän painottaa työssään eri tanssilajien harjoittelun tuomaa vastavuoroista hyötyä sekä lajitekniikoiden yhdistämistä uudenlaisen estetiikan luomiseksi. Tanssinopettajana Emma kokee merkitykselliseksi innostaa ihmisiä liikkeen pariin ja etsiä yhdessä uusia tapoja keholliseen ilmaisuun.

Maria Beseghi

Maria Beseghi is a former professional dancer, who has been working in the field of dance for many years - first as a ballet dancer, and since 2018 as a teacher.

At the age of 16, she moved from her home country to pursue a professional dance education in Munich, Germany at the “Hochschule fur Musik und Theater”.  There she completed her dance education and graduated in 2010 with a Bachelor of Art degree.

Straight after her graduation from Munich, she started working as a full-time professional dancer in various companies in Europe: the Finnish National Ballet, Zurich Ballet (Switzerland), Northern Ballet (England), and Staatsoper Hannover (Germany).

 

In autumn 2018 she shifted her focus mainly into teaching. 'I love that I can guide and help my students, sharing with them the passion for this beautiful art form. In my classes we focus on technique and correct alignment, musicality, movement and performing qualities. Together with the students, I am working to create an atmosphere where everyone feels at ease and is motivated to learn.

Maria_edited.jpg
Roosa1.jpeg

Roosa Karjalainen

Roosa on Oulusta lähtöisin oleva tanssija ja tanssinopettaja. Hänellä on laaja ja monipuolinen tanssitausta sekä runsaasti esiintymis- ja kilpailukokemusta niin kotimaasta kuin ulkomailta. Roosan päälajeina ovat olleet Performing Arts -lajit sekä Disco Dance, joissa hän on voittanut useita suomenmestaruuksia ja menestynyt myös kansainvälisesti. Syksyllä 2022 Roosa opiskeli tanssijan ammattiin valmistavassa koulutusohjelmassa Broadway Dance Centerillä New Yorkissa. 

Nykyään Roosa työskentelee tanssijana, tanssinopettajana ja koreografina. Roosalle tärkeintä tanssissa on tunteiden välittäminen, yhteisöllisyys sekä jatkuva itsensä kehittäminen. Tunneillaan hän painottaa erityisesti tekniikkaa, musikaalisuutta, eri liikelaatuja ja heittäytymistä.

Sini Ristolainen

Sinin tanssitaival on pitkä ja alkoi jo 6-vuotiaana showtanssin parissa. Unelma tanssin ammattilaisuudesta syntyi jo 10-vuotiaana ja tavoitteellisen treenaamisen aikana lajiosaamista kertyi showtanssin lisäksi, nykytanssista, baletista, jazzista ja eri katutanssilajeista. Steppitanssin pariin Sini löysi 16-vuotiaana ja se oli rakkautta ensiaskelilla! Muutaman vuoden steppiharrastamisen jälkeen Sini pääsi opiskelemaan vuoden kestävään tanssikoulutukseen International Dance Schooliin Kööpenhaminaan ja Los Angelesiin, jossa hän pääsi monien muiden lajien ohella myös steppaamaan eri opettajien kanssa. Koronan iskiessä paluu Suomeen sai jatkamaan opiskelua Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutukseen, jossa hän opiskeli päälajeina balettia ja showtanssia, ja sivulajeina muun muassa nykytanssia ja seuratanssia. Sinin palo steppitanssia kohtaan säilyi, joten hän hyödynsi pedagogisia opintoja muodostaessaan useilla kursseilla steppituntikokonaisuuksia ja lopulta muodostui oma stepin opetussuunnitelma. Kiinnostus lajia kohtaan kannatti, koska Oulun teatteri kaipasi steppikoreografia ja opettajaa vuosien 2021-2022 Billy Elliot-produktioon. Sini pääsi opettamaan produktiossa esiintyvät lapset steppaamaan alusta alkaen, ja koreografioimaan musikaalin steppiosuudet. Innostus vei myös uudestaan ulkomaille New Yorkin opiskelijavaihtoon, jossa hän pääsi steppaamaan kaupungin huippujen tunneilla. Viimeisenä opiskeluvuonna syntyi myös kiinnostus yhdistellä steppiä nykytanssiin.

Sinin steppituntien musiikit vaihtelevat laidasta laitaan ja hän hyödyntää opetuksessaan inspiraatiota myös muista tanssilajeista ja nykytaiteesta. Steppi on hänen mielestään hauska laji, jonka keskiössä on rytmi ja yhdessä tekemisen riemu!

Sini Ristolainen kasvokuva.JPEG
Ella S.jpg

Ella Snellman

Ella Snellman on Helsingissä asuva tanssija, musikaaliartisti, sekä koreografi ja hän on valmistunut Tukholman Balettiakademin ammattitanssijan koulutuksesta. Valmistumisensa jälkeen Ella on tanssijana työskennellyt musikaaleissa, kiertuetuotantoissa, risteilyaluksilla, artistien taustalla, sekä yritystapahtumissa, kuten ”Robin Hood The Musical”, ”Snövit”, ”Grease”, ”Evita”, ”Something Rotten”, ”Golden ABBA Show”, ”Nobel-price awards”.

Anna-Liisa Bergström

Anna-Liisa "Ansku" Bergström on tanssiopettajana inspiroiva sekä kannustava. Latinalaistanssit ovat aina olleet lähellä hänen sydäntään. Ansku on tehnyt sekä Stol- että kansainvälisen tanssiopettajan tutkinnon latinalaistansseista ja onkin opettanut jo yli 20 vuoden ajan paljon eri ikäisiä tanssijoita.

 

Anskun Latino show -tunneilla tehdään alkulämmittely, salinpoikki liikkuvia harjoitteita sekä koreografiaa. 

ansku.JPG
Kasperi K.jpeg

Kasperi Kolehmainen

Kasperi Kolehmainen on valmistunut tanssijaksi Suomen Kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitoksesta. Kolehmainen työskentelee tanssijana Susanna Leinonen Companyssa, Pori Dance Companyssa sekä Tanssiteatteri Glims & Glomsilla. Tämän lisäksi Kolehmainen on työskennellyt mm. Reija Wäreen sekä Carl Knifin kanssa, esiintynyt musiikkivideoilla ja tv-tuotannoissa sekä muissa kaupallisen alan työtehtävissä. Kolehmainen on toiminut koreografina tanssikouluilla Attitude Helsinki, StepUp School, Tanssistudio Jami ja Balettioppilaitos sekä toteuttanut omia taiteellisia töitään. Koreografina Kolehmaista kiinnostavat fyysinen ja tarkka liike, jotka muodostavat visuaalisesti viehättävän kokonaisuuden.

Liity markkinointilistalle

Kiitos tilauksesta!

© 2023 by Powerhouse Fitness. Proudly created with Wix.com

bottom of page